Kiitos kommentista!Siivosin tänään sidontahuoneen.Kesällä on aikaa siivoilla ennen joulun pamahtamista sisään.Ajattelin myös,että vuokratyöläisen on mukavampi työskennellä siistissä ympäristössä.Sana siisti ei kuitenkaan tarkoita muuta kuin sen,että tavarat järjestyivät minulle mieluisaan järjestyksen.Vein kyllä jätesäkillisen roinaa roskiin.
  Kollegani soitti ja pyysi minua koukkaamaan liikkeensä kautta kotiintullessani.Hän oli laittanut minulle lahjoituksena sidontavihreitä ämpärillisen.Hänen kylmiönsä (vanhasta kassakaapista tehty) ei kertakaikkiaan tule vetämään kaikkia viikonlopun sidontatöitä ja kukkia,joten ylimääräiset jakoon.Parempi lahjoittaa toisten käytettäväksi kuin heittää roskiin lämpimässä seisseitä vihreitä.Näin meillä kierrätetään.
  Eli nythän eletään kukkakaupoissa sitä kuuluisaa 070707-aikaa.Kaikki tahkoavat morsiuskimppuja ja muuta asiaan kuuluvaa.siihen kun lisätään hautajaiset,ripit,kasteet ja muut juhlat niin työmäärä on melkoinen.Oma urakkani alkaa huomenna.Urakasta on kyse,sillä tämän päivän morsiamet ovat vaateliaita ja kimppumallit ovat kaukana tavallisista totutuista.
  Hääbudjetit ovat suurentuneet ja yksiin häihin voi olla paljon töitä.Viimeksi tein häät,joissa oli 36 kpl erilaista kukkatekelettä.Tämä ei ole poikkeus.Ja kun häitä on monia viikonlopulle,tuplaantuvat työt samassa suhteessa.Vuokranantaja ja veroherra pysyy tyytyväisenä kun kolikoita kilahtelee kassaan.Se siitä.
  Kurkku on lopettanut piikittelyn ja on lähes normaali.Karpalon vaikutuksesta en vielä tiedä.Nämä helteet kun tuovat asiaan oman höysteensä niin ei tiedä mikä auttaa ja mikä ei.Sen ainakin olen huomannut,että jos tabletin ottaa ennen nukkumaanmenoa niin vessassa saa juosta tiuhaan koko yön läpi.
  Sikäli voin sanoa,että tabletit tehoavat,sillä alapään tieliikenteen vaivoihin tarkoitetut,viralliset aineet laittavat nesteen liikkeelle.Nesteen tarkoitus onkin sitten huuhdella röörejä ahkerasti ja juoksettaa vessassa.Karpalotabletit ajavat saman asian.
  Kai minä tästä paranen.Kunto on edelleen huono ja olo väsynyt.Osasyy on helle.Töissä ei ole ilmastointia,joten lämpötila harppoo hyvissä lukemissa.Hiki virtaa ja olo on tukala.Olen juonut kuin "palokunnan hevonen".Aikansahan siinä menee,että kunto nousee elimistön toipuessa.Tämä kun ei ole ollut pieni häiriö.Kestoa on nyt ollut reilun viikon.Mutta kaikesta selvitään,tästäkin.(Luullakseni)
  Tästä bloggailusta on varkain tullut oikea lääkärikirjaversio.Jääköön tämäkin vaihe historiaan.Täältä tullaan terve elämä!!!