Tänään vietin osittaista vapaapäivää.Osittaista siksi,että lupasin käydä töissä laittamassa myymälän huomiseksi myyntikuntoon ja kastella kukat.Olen edelleen töissä samassa kukkakaupassa,jonne menin oman kukkakauppani myynnin jälkeen.Työyhteisö on loistava ja viihdyn töissä.

Töistä tullessani raahasin pihalle viime syksynä alennusmyynnistä ostamani puisen lepolinnan sekä sen taivaansiniset pehmusteet.Palvoin aurinkoa hetken aikaa ennen kuin piti siirtyä sisälle sateen alta.Vanha harmaa kaniherrakin on ulkoillut monena päivänä.

Huomenna menen vielä töihin ja sitten aloitan loman.Maanantaina loman alkajaisiksi menemme Rakkaani kanssa vaateostoksille.Viidentenä heinäkuuta lähdemme Tunisian Djerbaan viikon lomalle ihan kahdestaan ja jätämme lapset sekä huushollin mummojen hoiviin.Toivottavasti Muistojen talosta on palatessamme jäljellä muutakin kuin kivijalka.

Kiitos kommenteista,ne olivat piristäviä.Tuntuu kuin en olisikaan ollut poissa.Vaikka kaikenlaista on tapahtunut niin kuitenkin pohjimmiltani olen ihan se sama ihminen kuin ennenkin.Juurensa on kunkin hyvä muistaa,ne ovat tukeva pohja elämälle.Tuki,joka pitää silloinkin kun elämässä tuulee rajusti.

Ilon aiheita elämässä ovat tällä hetkellä myösToukan opiskelupaikka Sara Hildenin taideakatemiassa ja Terävän uusi koulupaikka todella viehättävässä pikkukoulussa.Hänen luokkansa on pienluokka,muistaakseni 10 oppilasta ja kaksi opettajaa sekä avustaja.Matkamme sekä mielekkäät,yhteiset harrastuksemme.

Mukavaa juhannuksen jatkoa!Kuulemisiin.....