Kiitos kommenteista! Nyt kerron teille ilmoitusluontoisen asian eli sen,että olen myynyt yritykseni.Viimeinen työpäiväni on lauantaina 9. helmikuuta.Sunnuntaina menen katsomaan Tappuran kisoja ja maanantaina saan maksun yrityksestäni.Samalla rekisteröin itselleni uuden yrityksen,joka toimii pienimuotoisena ja toistaiseksi.
  Tänään uusi omistaja roudasi tavaroitaan,kukkia ja viherkasveja liikkeeseen.Hän tulee tekemään ensimmäisiä tilaustöitään huomenna,jotka sitten luovutan hänen asiakkailleen lauantaina.Itse teen huomenna myös omien asiakkaiden tilauksia lauantaille.Huomenna luovutan myös avaimia,jotta hän pääsee sunnuntaina töihin.
  Vuokrasopimus siirrettiin kuun alussa ja tiistaina siirtelimme sähköjä,puhelinta sun muita.Esiostosopimuksen teimmekin jo aikoja sitten.Nyt vaan olen kanssamatkustaja pari päivää.
  Keskustelimme uuden omistajan kanssa myynnistä ensi kerran jo viime syksynä,joten asia ei tullut mitenkään nurkan takaa.Ostaja on minulle mieleinen henkilö ja myyn hänelle liikkeeni hyvillä mielin.
  Itse menen vakituiseksi työntekijäksi kollegani kukkakauppaan.Aloitan työt 13. päivä kuluvaa kuuta.Työskentelen kolme päivää viikossa ja muut päivät ahkeroin uuden yritykseni kimpussa.Toukan päivähoito muuttuu sopimusluonteiseksi eli hän on hoidossa 12 pvää kuukaudessa,muun ajan hän on kanssani kotona.
  Muutosta on luvassa.Töitä olisi tällä alalla paljon.Minua on kyselty moneen paikkaan ja kaksi kollegaa on jopa tarjonnut liikettään minulle ja pyytänyt jatkamaan liiketoimintaa.Olen saanut siis valita minne menen ja mitä teen.
  Tällaista täällä tapahtuu.maailma etenee omaa vauhtiaan.Nyt minulla on kaipaamaani vapaata ja "vanhuksilla" vähemmän lastenhoitoa.Ehdin mukaan lasten harrastuksiin ja voimme tehdä koko perheen reissuja viikonloppuisin.Ja mikä parasta,nyt voin viettää mökillä enemmän aikaa kuin ennen!Palkkakin nousee.....En kadu yrittäjyyttäni,se on opettanut minulle paljon tätä alaa.
  Nyt lähden kierrokselle.....tsau!