Tein olohuoneesta pesän.Vaihdoin verhot,esineet ja matot.Hain vintistä kaikenlaista kivaa,vanhaa tavaraa.Haluan muistella asioita,joita niihin liittyy.Verhot olen joskus löytänyt kaatopaikkakyydistä,pääsiäisnoita löytyi eteisen kaapista,raidallisen räsymaton ja sinisen enkelitaulun löysin vintistä.Luuta löysi tiensä ulkoa olohuoneen koristeeksi.Haluan palata vanhaan,haluan rakentaa tunnelmallisen,turvallisen pesän.En ole hullu,vaikka niin ajattelisittekin.Tämä ei ole lopun alkua.
 Minut tuntevat ihmettelevät,miksi en kirjoita perheestäni.Kolmesta lapsestani ja rakkaastani.Miksei kirjoitusteni aiheissa ole lasten kommentteja,kauniita tapahtumia,sanontoja?Olenko itserakas maanikko vai mikä?Toisenlainen?
  En kirjoita perheestäni,sillä haluan kirjoittamisen olevan oma aarteeni.Oma aikani,pakomatka arjesta.On monia aiheita,joista voisin kirjoittaa,hyviä ja huonoja.Voisin kirjoittaa siitä,kuinka jokaisessa päiväkodin palaverissa löydetään lapsen ongelmaan syy äidistä.Isä on aina syytön.Lapsilla on ongelmia siksi,että äiti on kotona liikaa tai sitten siksi,että äiti on liian paljon poissa kotoa.
  Yhtenä aamuna lapsiani ei otettu päiväkotiin sisään,sillä olin epähuomiossa antanut nuorimmaiselle yskänlääkettä 5ml liikaa.Jos lapsillani on jotain,syy on äidissä.Ja luultavasti kaikista tulee jonkinlainen merkintä kirjoihin.
  Tästä syystä haluan edes pienen hetken olla jotain muuta kuin äiti.En ole koskaan saanut sovittaa äitiyden sädekehää päähäni.Lapsistani tai perheestäni en jatkossakaan kirjoita.En siksi,etten heitä rakastaisi vaan siksi,että haluan edes hetken olla jotain muuta,tuntematonta,syytöntä.