Kävelin aamukahdeksalta hautausmaalla.Hiljaisuus ympäröi yksinäisen kulkijan.Käytävää peitti kevyt lumikerros,jonka päällä makasi siellä täällä koivusta irronneita kevyitä oksia.Jonkun hautakiven edustalla paloi kynttilä.Käytävän lamput heijastivat haikeaa valoa eteeni.
  Pakkassäässä haudattiin tänäänkin monta ihmistä ikuiseen lepoon.Kukkahuoneen ikkunassa on televisio,jonka kuvassa vaihtuivat siunattavien vainajien nimet ja toimitusten ajat.Nimiä oli paljon.Suurin osa naisia,muutama mies.
  Kukkahuoneesta kajasti lämmin tunnelma.Hyllyllä oli kukkalaite vaalenpunaisista gerberoista ja ruusuista.Viimeinen tervehdys lähimmäiselle.Jonkun muistoa kunnioitettiin kukkasin.
  Minulla oli hyvä olla.Ympärilläni oli koskematon hiljaisuus.Ihmisiä ei ollut lähimaillakaan ja silti tunsin läheisyyden.En ollut yksin,mutta kuka oli kanssani?Jumalani?Enkelini?Kuka?Vai kohtasinko kenties itseni?
  Mietin koko työpäiväni aamullista kokemustani hautausmaalla.Mieli oli tyhjä.Onnellinen ja rauhaa täynnä.Oli kuin olisin saanut pudottaa kaiken harteillani painavan taakan tuolle pitkälle käytävälle,jota pitkin olin kävellyt.Kynttilän liekki oli sytyttänyt huoleni ja murheeni tuleen.Kaikki paha oli palanut pois.
  En ole tullut uskoon tai muutenkaan herännyt aamuisen kokemukseni myötä.Minulla on oma sisäinen uskoni,josta en kirjoita tai puhu.Se on minun omani,uskoni ja voimani lähde.Ei siitä enempää.
  Aamullisen kokemuksen selitän pysähtymisellä tyhjyyden ja tunteiden edessä.Totaalisen nollautumisen stressintäyteisessä arjessa.Ei sen enempää tai suurempaa.Otin hetkestä kiinni ja rentouduin,suljin silmäni.Minä näin,itseni.

Terävä on tänään avannut sanaisen arkkunsa ja kirjoittanut suoraan avaruuteen.Taskurapu ja Huopikas jatkavat kohta keskusteluaan rakkaudesta.Ihmettelen noita laskureita,jotka eivät alkaneetkaan nollasta......

Kiitän tervehdyksistänne,vaellan kohta luoksenne......