Olen miettinyt tätä "perhedraamaa" niin syvästi,että ajatukseni ovat olleet todella sekaisin.Olen häiriköinyt kollegaani tekstiviestein,mistä olen todella pahoillani.Olen ollut aikamoisella tuuliajolla ja jopa päätin etten koskaan enää kirjoita blogiini.
  Orkidea kävi luonani töissä.Hän on onnellinen ja minä olen tuosta onnesta vähintäänkin kateellinen.Hänen sisällänsä velloo tunne,joka minulta puuttuu.Ja kaikesta päätellen jää puuttumaankin.En nyt tarkoita yleistä elämän onnellisuutta vaan jotain parempaa,ainutkertaista.
  Kerroin hänelle tuntemuksistani ja siitä,että koneeni aukaisu tuntuu enemmän kuin korkealta muurilta.En usko,että olen sekaisin tästä velloneesta perhekeskustelusta vaan jostain muusta,jonka keskustelu laukaisi.Ehkä minut yllätti vuoden alun totaalinen hiljaisuus.Tyhjyys.
  Olen onnellinen saadessani kommentteja teiltä kaikilta.En ole yksin.Meitä perheen viha-rakkaus-suhteen eläjiä on monta.Sulkeudun takaisin tuntemattomuuteeni ja kasvottomuuteeni hyvällä omallatunnolla.Tiedän ettei minulta odoteta sellaista,mitä en halua Ikivalkean hahmossa elää.Toivon kuitenkin että ne,jotka lapsista kirjoittavat,jatkavat niin edelleen.Minun maailmani on toisenlainen.