Kiitos kommenteista!Marikki,silkit ovat hyvä ratkaisu moneenkin pulmaan.Ne voi laittaa minne vaan ilman,että täytyy miettiä valojuttuja tai hoitoa.Ne sopivat allergiselle ja minulla on esimerkiksi yksi asiakas,jolle silkkikukkia sidotaan kimpuiksi ja pakataan samalla tavalla kuin oikeatkin.Luulen,että hänen maljakossaankin on vettä kukilla.
   Toisaalta tuo oikeiden viherkasvien allergisoiminen on joissain tapauksissa pelkästään sitä,että allergiaa aiheuttaa kasvin sijasta pöly,joka kerääntyy lehdille.Sitten koko kasvi saa kyytiä ihan syyttä.On toki niitäkin,jotka saavat oireita itse kasvista.
  Olen kyllä ihmeekseni nauttinut noista parista silkkikasvista.Ne ovat helppoja ja näyttävät niin aidoilta.Muistin sanoa anopillekin,joka jää lomatuuraajaksemme kotiin,ettei kastele näitä kasveja suotta =))))
  Annu,Olemme asuneet Muistojen talossa nyt kaksi vuotta ja koko talo on kokenut muutoksen.Lähestulkoon kaikki on uusittu.Talo palaa entiseen väriinsä,sillä se on jossain historiansa vaiheessa ollut vihreä.Kaikki muuttu koko ajan.Olen suunnitellut sisustuselementtien (kuten verhot ym.) värit siten,että niitä voi pitää talon kaikissa huoneissa vuorotellen ja siten,että ne kaikki sopivat tarvittaessa yhteen.Voin iltapuuhikseni tempaista olohuoneesta verhot makuuhuoneeseen ja silti värit toimivat keskenään.Matto voi kulkeutua Toukan huoneesta Tappuran huoneeseen ilman näkyvää muutosta väriskaalassa.Sanotaanko nyt sitten näin,että Muistojen talossa kaikki kulkee turvallisesti samassa kehässä kuitenkaan törmäämättä toisiinsa.(Olipa syvällistä....)
  OLEN TÄNÄÄN ONNISTUNUT KUTOMAAN KANTAPÄÄN!!!Ja se on oikeasti saavutus!Sain aamuyöstä (ei nukuttanut,joten kudoin) valmiiksi Toukan mekon.Tänään aloitin Terävän sukkia.Luin ohjetta langan vyötteestä ja luovutin kantapääkavennuksen kohdalla.Teksti muuttui hetkessä hepreaksi.Sitten uhmasin kohtaloa ja kokeilin ulkomuistista kantapään jälkeistä vaihetta.Ja kas,siinä se sitten oli,KANTAPÄÄ valmiina ja onnistuneena.Anoppikin hyväksyi tekeleen kun näytin sitä hänelle kotiportailla.
  Rakkaani oli asentanut niitä tiilenpunaisia laattoja oivan matkan portaiden eteen.Tuumaili,että ei näytä miltään ja valittiinkohan oikein.Kyllä valittiin oikein,sillä sitten kun talo on ruusukaalinvihreä,laatat kruunaavat pihan.Ja ne miljoonat luonnonkivet,joita olen kantanut reunuksiksi kukkapenkkeihin.Aion vielä tehdä portinpieliin kiveykset (jos kunto kestää).
  Mutta,aika kulkee.Kohta tungen pyykkikoneeseen reissuvaatteita.Huomenna olen hetken töissä laittamassa kaiken lomakuntoon.Sitten kotiin pakkaamaan autoa.Toimiston jänis muuttaa huomenna jänisten terveyssyistä kotiimme.Sitä ennen täytyy siivota jänikselle huone.
  Todellakin,meillä on talon toinen keittiö varattu jäniksen huoneeksi.Huonetta on pidetty askartelu/varastohuoneena.Nyt tempaisemme portit ovenreikiin ja jänis saa tilaa juosta.Kai sinne on rakennettava erilaisia telineitä ja koppeja.Toimistossa liikunta jää vähäiseksi.Jänikselläkin täytyy olla hyvä elämä.
  Mutta minä jäin siihen,että huomenna valmistaudummelähtemään lomalle.Edessä on jälleen reissu meren äärelle.Lauantaina lähdemme ja palaamme muutaman päivän kuluttua takaisin.Huomenna bloggaan jos ehdin,muuten.....

.....IKIVALKEA LOMAILEE!

Juhannuksen aikaa ja rakkauden taikaa teille jokaiselle kanssatallaajalle!