Kiitos kommenteista! Tänään oli sitten viimeinen työpäivä.Maanantaina kaikki on ohi.Valitettavasti ja onneksi.En tiedä vielä kumpi on parempi.Elämä vie eteenpäin.
  Tein päivän työt ja luovutin tilaukset pois.Luonani kävi yksi kollegani poikansa kanssa ja isä,joka ehdottomasti halusi videoida viimeistä päivääni.Nuo hetket olivat ikimuistoisia.Muistelimme lapsuutemme sattumia ja tähtihetkiä.Myös uusi omistaja piipahti katsomaan kukkatilannetta huomisaamun tukkureissuaan varten.
  Siivosin vielä myymälän ja takahuoneet.Vein roskapussit ulos.Vaihdoin kuittirullat kassakoneeseen ja keräsin viimeiset tavarani.Suljin tuntia ennen virallista sulkemisaikaa ja lähdin vesisateessa kohti kotia.
  Tappura oli kisojen kenraaliharjoituksissa ja siinä samalla istuin minäkin katsomassa kisojen järjestelyjä.Paikalla oli liuta opettajia ja ryhmäkavereita.Tunnelma oli kotoisa.Kohta minullakin on aikaa olla enemmän salilla auttelemassa.
  nyt minä sitten olen puolipäiväinen kotiäiti,joka käy töissä.Uutta elämää täytyy ihan oikeasti opetella,sillä muutos on suuri.Huomenna harjoittelen vapaapäivän viettoa katsellen tanssikilpailua.Ehkä poikkean tulevasa työpaikassani kahvilla.
  Rakkaani pääsee töistä parin tunnin kuluttua ja todennäköisesti haen miehen töistä.Laitan Tappuran nukkumaan ja uneksiman huomisesta koitoksesta.Juna on tullut ja minulla on paikkalippu.Bloggailen luoksenne....
  Kiitän kanssaelämisestä tämänkin elämänmuutoksen aikana.