Kiitos kommenteista!Me istuimme tänään koko perhe huvipuiston laitteessa,jonka loppuhuipennuksena on huima alamäki ja kastuminen.Laite hinautui ylös huipulle.Toukka istui edessä,Tappura Toukan takana,sitten Terävä,minä ja rakkaani.Hiukan ennen huippua Terävä huusi:"Pidä äiti kiinni,mun elämä loppuu tähän!!!" Laite toi meidät alas ja kasteli.Terävä lateli perkelettä,mikä on hyvin outoa,sillä poika ei kiroile kuin tarvittaessa.Poistuessamme totesin hänelle,että "ei se elämä tainnutkaan päättyä?" ja poika totesi takaisin,että "saatana,ei se päättynytkään,ei." Keskustelu loppui siihen.
  Näin poikani tänään uudessa valossa.Mietin,mikä sai hänet ajattelemaan elämänsä loppumista?Mitä hän oikeastaan näki?Olimmehan olleet edellisvuonna samasa laitteessa.Olin otettu,että kelpasin kiinipitäjäksi elämän loppumetreillä.Huomasin myös,että tiukankin paikan tullen pojalla on kuitenkin luja tahto elää.
  Tuon tahdon hän ilmaisi kiroilemalla.Voimasanat kertoivat vaihteesta,joka oli muuttunut hallitsevaksi tärkeässä tilanteessa.Hänestä tuli vahva muutamassa sekunnissa.Iso.Hän ei halunnut alistua vaan haki voimaa,jolla nousta tilanteen yläpuolelle.Minä olin kiinnipitäjänä se vahva kallio,jolta oli hyvä ponnistaa kohti elämistä vaikka edessä näyttikin olevan selkeä elämän päättyminen.
  Poikani on osa minua.Osa minun vertani ja solujani.Jotain,joka on lähtöisin minusta ja joka on alkanut elää omaa elämäänsä.aloittanut oman matkansa omine arvoineen ja näkemyksineen.Turvallisuus on pienen ihmisen tärkein asia.
  Näen joka päivä uusia asioita ja opin uutta.Olen nyt vahvempi kuin eilen,sillä olen elänyt tämän yhden asian lisää.Tämä oli upea päivä.Minä näin ja olin tärkeä.Oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
  Menen nyt saunaan ja sitten nukkumaan.Tänään en bloggaa.Väsyttää.