Kiitos kommenteista!Obeesia,tämä ensimmäinen näistä kahdesta oli ystäväni,joka työskenteli ensin opiskelunsa ohessa toisessa yrityksessäni.Meillä oli takana ennen työsopimusta 8 "ystävyysvuotta".Tämä toinen taas,joka nyt näyttää kadonneen jäljettömiin (tosin toivon kuulevani hänestä),tuli taloon suorittamaan opiskeluharjoittelua ja jäi sitten töihin.Tekosyy,olen lukenut siitä varahenkilöprojektista ja luultavammin tutustun siihen tarkemmin.Se näistä työntekijöistä,jotka oikeasti luulin tuntevani.
  Aamulla kuumetta oli 38 astetta ja lähdin töihin tabujen voimalla.Koko päivän jonkinasteinen pala vaelsi kurkussani.Olo oli karmea.Otin töissä vielä pari tabua päivän mittaan ja jaksoin juuri ja juuri pysyä pystyssä.En tosin muista juurikaan mitään päivän tapahtumista.Se oli vain liukuhihnatyötä.Kassakoneen raportti näytti positiivisia lukuja,joiden valossa vuokranantajani pysyy tyytyväisenä pitkään.Kaikesta päätellen päivä meni pulkkaan.
  Kotona söin ruokaa,joka ei oikeasti maistunut miltään.Vaihdoin rönttimekon päälle ja kaivauduin sohvalle kutomaan.Nenäliinakasa kasvaa vieressäni ja kainalossani sojottava mittari näyttää edelleen huimia lukemia.Huomenna taas töihin.Sitten olisi tiedossa vapaata.Muu perhe on päättänyt maananatain olevan huvipuistopäivä.Katsotaan mitä minusta on silloin jäljellä.Muisto?
  Olen kuitenkin itsestäni ylpeä vaikka marttyyrimaisesti raadoin yksin koko valmistujaissesongin.Onneksi äiti tuli kanssani tänään kaveriksi ja auttelemaan.Näin,että pystyn tekemään suuriakin urakoita.Tosin tällainen elämäntapa ei ole pidemmän päälle terveellistä.Itseään ei pidä tappaa pelkän kunnian vuoksi.Järjen ääntä pitää kuunnella myös silloin kun hakee itsestään rajoja.
  Tiedän,että sairastaminen johtuu osaksi siitä,että sain eilen koko viikon työrupeaman valmiiksi ja stressi helpotti hetkeksi.Siihen saumaan elimistö lykkäsi oman reaktionsa työmäärään.Jos kroppaansa rääkkää,se antaa samalla mitalla takaisin.Nyt otan rennosti,nautin kesästä ja vietän hyvän loman.Palaudun ja aloitan jälleen alusta uusin eväin.
  Toisaalta en sure enää sitä,että olen jälleen tulossa yksinyrittäjäksi.Kaikella on tarkoituksensa.Nyt keskustelen opettajani kanssa ja hyväksyn hänen ehdotuksensa opiskeluni kohtalosta.Näillä viimeaikaisilla tapahtumilla on varmasti oma tarkoituksensa ja minua odottaa jokin parempi asia kuin se minkä olen juuri menettänyt.Sanoiko Marikki,että "eteenpäin kuin mummo lumessa",vai kuka teistä se oli?Hyvä ohje!