Eilen eräs asiakkaani käveli luokseni ja totesi,että firman edessä olevan bussipysäkkikopin takana oli aamutuimaan nuori mieshenkilö "tumputtamassa itseään".Hän oli katsellut pysäkillä olleita nuoria naishenkilöitä.Asiakkaani oli kauhuissaan.Kyseisen pysäkin ohi kävelevät lukuisat lapset harrastuksiinsa.Asiakkaan tuttava oli kauhistellut asiaa,kun alueella oli rauhallisen asuinympäristön maine.
  Rauhallinen,tosiaan.En ollut kovin iloinen uutisesta.Ei siksi,että olisin liiemmin pelännyt.Vuosi sitten helmikuussa firman etuoven lukko murrettiin ja varkaat mellastivat sisällä.Jokainen paikka oli huolellisesti tutkittu.Kaappien ovet olivat poliisin tullessa auki.Tavaroita oli kaivettu kaapista työpöydälleni.Tunnelma ei ollut mieltä huumaava.
  Varkaat veivät työkalujani,posliinisen pankkiporsaan,somistekanan,kassan ja koko talon yleisavaimen,jonka avulla he tutkivat kellarikomerot ja vintin.Tuolloin minulta vietiin yksityisyyteni.Joku oli tutkinut kaikki kaappini,istunut työpöytäni ääressä ja kulkenut työpisteissäni.
  Menin pitkään pitkin seiniä ja pelkäsin jokaista rapsahdustani.Poliisi arveli tekijän tulevan uudestaan.Hän sanoi myös,että todennäköisesti tekijä on ollut asiakkaani.Kiitos tiedosta,johan rauhoittikin kovasti.Rakkaani asensi nauhoittavan turvakameran firman alueelle.
  Tapauksesta on miltei vuosi,mutta nyt olen ajatellut taas työni turvallisuutta.Firman pihassa on puinen ulkoteline,jonka avaan ja suljen pimeän aikana.Mitäpä jos tuo "tumputtaja" oleileekin joku kerta koppini takana ja esittelee sieltä itseään.En usko,että mies on vaarallinen,tilanteen outous pelottaa.
  Yrittäjän arki on täynnä asioita,joihin ei voi varautua.Luonteelleni on ominaista pelätä jotakin hyvin epämääräistä,joka sitten kasvaa kerrostaloa suuremmaksi.Olen tavallisesti arkeni ja työni kanssa yksin ja välillä tulee huimiakin ylilyöntejä.Onneksi viihdyn itseni kanssa......(Jos en sitten satu pelottelemaan itseäni hengiltä)