778293.jpg
Kiitos kommentista! Eräs asiakas kertoi tänään,että liikkeeni edellinen omistaja on kuollut reilu viikko sitten.Hän sairasti pitkään,hiipui ja oli lopulta viimeiset kaksi viikkoa hoitokodissa.Kaksi päivää tajuttomana ja poistui hyvän ystävänsä läsnäollessa.
  Tiesin kyllä,että hänen sairautensa oli sitä luokkaa, että tieto poisnukkumisesta tulee aikanaan.En osannut arvata millaisia tunteita tieto nostaisi esiin.Realistisella tasolla entinen omistaja on vain lyhytaikainen tuttava,ei sen kummempaa.Hieno ihminen itsessään ja loi hienon,persoonallisen yrityksen.Mutta...
  Koen surua hänen poismenonsa johdosta.Ehdimme tutustua sen verran,että jään kaipaamaan häntä.Alitajuntani tekee omanlaisia kepposiaan ja syytää erilaisia ajatuksia,jotka nyt sekoittavat elämääni.
  Toisaalta hartioiltani putosi liikkeen menneisyyden paino.Hän on nyt lopullisesti poistunut.Toisaalta koen,että hänen jokapäiväisessä työssäni läsnäollut "haamu" on nyt lähtenyt ja jättänyt minut lopullisesti yksin vastaamaan liikkeen tulevaisuudesta.Vaikka hän ei olekaan ollut fyysisesti läsnä,olen tuntenut hänen jonkinasteisen olemassaolonsa liikkeessä.Ehkä jonkunlaista turvaa selustassa.
  Sitten loppupäivästä järkytys tapahtuneesta lähti purkautumaan ja aloin katsella liikettä aivan toisella tapaa.En voinut koskea tiettyihin esineisiin,sillä tiesin hänen käyttäneen niitä työssään.Tunsin kuinka kaikki hänen kahvikuppinsakin olisivat olleet valmiit hyökkäämään tiskikaapista niskaani.Tätä rataa.Kuolleen ihmisen tavarat ympäröivät minua,vaikka olenkin ne lunastanut itselleni kauppasummaa maksaessani.
  (En pelkää kuolemaa tai kuolevia.Omistan aikaisemmin suorittamani tutkinnon,jonka pohjalta olen työskennellyt paikoissa,joissa olen ollut valvomassa ihmisten viimeisiä hetkiä ja pitänyt kädestä kiinni.Olen ollut tekemässä viimeistä hoitoa ja laittanut heitä odottamaan hautaustoimiston palveluja.Olen myös ollut seuraamassa ruumiinavauksia ja nykyisen työni johdosta vierailen aika useastikin kiinnittämässä arkkulaitteita hautausmaiden tiloissa.)
  Tiedän,että kaikki tämä on kaikkea muuta kuin järjellistä,mutta en voi sille mitään.Liikkeen remontti ja ilmeen uudistus tulevat nyt enemmän kuin loistavaan aikaan.Näiden myötä ajatus omasta ja minunnnäköisestäni liikkeestä vahvistuu.Hautaan pikku hiljaa tämän järkyttävän tapauksen muistoihini ja aloitan alusta.
  Soitin lomailevalle kollegalleni.Hän vastasi kännykkäänsä mökkilaiturinnokasta.En tavallisesti häiritse kollegoitani lomalla,mutta nyt oli tarve.Oli pakko saada puhua jollekin,joka ymmärtää ajatusteni juoksua.Muuten olen tämänkin asiani kanssa aika lailla yksin.
  Mietin kirjoitanko tästä ollenkaan tänne blogiin.Salattavaa tässä ei kuitenkaan ole.Kaikki tietävät,millainen ajatusmylly päässäni saattaa pahimmillaan tai parhaimmillaan jauhaa.Tappelen alitajuntani tuulimyllyjä vastaan.Elämäni on,enkä voi sille mitään.
  Tästä sen enempää.Juon tänään itseni penkin alle ja oletan saavani nollattua tilanteen,joka muuten käy sietämättömästi jo kropan päälle.Bloggaan teitä katsomaan...