Minun on kyllä pakko myöntää,että tuo ajatukseni lähteä Afrikkaan oli oikeasti tuon maanantain kuningasajatukseni ja tuntui todella hyvältä.Niin kuin Tekosyy totesi,kaikkea tuo pakkasessa seisominen aiheuttaa.Obeesiankin taisin ihan oikeasti säikäyttää.Hän tosin tuntee minut.......Kiitos myös muille kanssakulkijoille!
.....................................................................................................  ..  ..  ..  . . . .
Minun Afrikkani on lähempänä kuin luulinkaan.Se on sydämessä,sinne ei tarvitse matkustaa.Polttavaa punaista hiekkamaata,jonka sylissä kasvavat savannien puut.Pensasmaiset,piikkiset pienet puut tai sitten ne isot,joiden alaoksistojen lehtiin ylettyvät norsujen hamuavat kärsät.
  Jossain nukkuu leijona ja näkee unta muhevasta saaliistaan.Illan laiskoina tunteina puiden latvuksissa konsertoivat kirjavat papukaijat,jotka tekevät tilaa yössä konsertoiville sirkoille.Tuuli liikkuu hiljaa lämpimänä lähellä maata.
  Heimojen soturit juoksevat keihäineen ja kilpineen pitkiä matkoja aavoilla,auringonporottamilla aavoilla.Kaulassa riippuvat helmet,alahuuli on pingotettu puukapulalla ja naamaa koristavat punavärillä maalatut viirut.Kaikki on kuin sadusta.
  Vai onko sittenkään.Minun Afrikkani on olohuoneessani.Lattia polttaa väsyneiden jalkojeni alla.Räsymaton raidat painautuvat jalkapohjiin.Ainoat kotonani hengissä pysyvät kukat ovat joko piikkisiä kaktuksia tai joulutähtiä.Jossain pilkottaa posliininorsun kärsä.
  Minulla on koira,joka makaa leijonan lailla sohvalla ja tassut heilahtelevat unikuvien toimintajännärin tahdissa.Illalla soitan Ivaloa ja kaikki muuttuu hämäräksi.Kattotuuletin kuljettaa takasta huokuvaa lämmintä ilmaa kasvoilleni.
  Mieskuvat juoksevat sydämeni aavoja savanneja pitkin.Rakkauden aurinko polttaa hengiltä jos pysähtyy juoksussaan.Mitäpä minä enää mihinkään matkustaisin.